Hifi-maailma 5/2008 Suomalainen huippuprogeyhtye Overhead on julkaissut kolmannen studiolevynsä. Mukana on bändille ominaisia elementtejä, mutta myös uusia uria. Sävellykset, jotka ovat luonnollista kehitystä aiemmasta, ovat harkittuja ja niiden tunnelmankehitystä kokonaisuutena on mietitty. Kun tuotanto ja soundit ovat entisestään kehittyneet kuulostaa bändin soitto kypsemmältä. Jo ensimmäiset sähköpianon sävelet ja laulajan esittelemä avausraidan teema imevät mukaansa hallitusti kasvavaan miltei maaniseen hulluuden analyysiin. Läpi levyn kantava teema onkin itsepohdiskelua, hukassa olemista, itsensälöytämistä, eräänlaista vapautumista. Yhtyeessä on viisi loistavaa muusikkoa. Laulaja/sanoittaja Alex Keskitalon huilusoolot ja vuoropuhelu kitaran kanssa on nautittavaa kuunnetavaa. Basisti Janne Pylkkönen luo vahvan ja rytmikkään pohjan musiikille ydessä rumpali Ville Sjöblomin kanssa. Koskettimissa taituroi tyylillä Tarmo Simonen ja hänen sopivan säästeliäät soolonsa ovat aina yhtä kiehtovia. Kaiken kruunaa kitaristi Jaakko Kettunen, jonka tyylitaju ja musiikillinen oivallus ovat selkäpiitäkarmivan hienoa kuunneltavaa. Musiikki 5/5 Ääni 4/5